Arkirutiinien pariin

Kuului vain rutina ja pauke, kun kroppiamme rusikoitiin naapuritalon spassa. Hierojaneitoset olivat vähän kokeneempaa ja tuhdimpaa sorttia kuin mihin ollaan totuttu ja se kyllä tuntui. Varsinkin siinä vaiheessa, kun hierojamamman jalkapohjat tallustivat pitkin selkärankaa. Yritin pysyä rentona mutta pelkäsin että litistyn. Hartiat ja lapaluut leivottiin sellaisin ottein, että puolen vuoden jumitukset saivat kyytiä. Käsittelyn jälkeen olo oli mitä autuain, suorastaan kuin uudesti syntynyt. Sen verran turpaan saaneita kuitenkin olimme, että päädyimme tilaamaan iltapalaa kotiin Niken pizzeriasta. Listaa ei tarvita, osaamme sen ulkoa.

Keskiviikkoillan kunniaksi otimme eilen tuktuk-kyydin rantakadulle ja FCC:lle. Nihkeän painostavan päivän päälle taivaanrannassa alkoi välkkyä lupaavasti. Söimme lautaselliset tapaksia sateen piiskatessa katua ja tulimme kotiparvekkeelle ihailemaan Mekongin takaa nousevaa ukkosmyrskyä. Se harvoin pääsee vyöryämään joen yli. Tälläkin kertaa upeimmat salamoinnit jäivät toiselle puolelle ja näytelmä jäi melko vaatimattomaksi.

Toki on jo pitänyt Russian marketillakin piipahtaa. Lukuisat lakot vaatetehtaissa näkyvät valikoimien supistumisena, mutta kyllähän jokunen ”new model” on tullut jo bongattua. Korumyyjän puodissa sain jo melkein sydämentykytyksiä. Pakotin itseni muistelemaan matkalaukkuani, johon tällä kertaa ihan kaiken on mahduttava. Huokaus.

Asettauduttu Wonderlandiin

Wonderlandin huushollissa alkaa olla jo kodin tunnelmaa. Sain ystävän varastosta täydennystä keittiömme kovin niukkaan varustukseen (lähinnä riisinkeitin ja soppakulhoja) ja nyt onnistuu jo aamiaisen laitto ja lounaan lämmitys. Talon pelisäännötkin alkavat hahmottua. Siivoojat käyvät kolmesti viikossa ja ottavat pyykkikorin mukaansa. Toivon mukaan myös palauttavat sisällön, edellisiä ei ole vielä kuulunut. Tuttuun tyyliin eilen kämpässä ravasi porukkaa korjailemassa kaikkea mikä ei toimi: telkkari, ilmastointilaite, valopistoke... Madam, tv now okei but I don´t know about aircon, man come soon. You can wait here? Madam odotti ja niin tuli taas kaksi miestä, jotka purkivat koko ilmastointilaitteen päreiksi ja kasasivat sen jälleen. Now okei.

Kodinrakennuksen ohella olen yrittänyt päästä taas kartalle maan tuoreimpien tapahtumien osalta. Asiaa on auttanut paikallislehti, jota täytyy metsästää katumyyjiltä. Se kun ei enää ilmesty aamuisin ulko-oven taakse kuten viime vuonna. Ensisilmäyksellä juuri mikään ei ole muuttunut seitsemässä kuukaudessa. Vaatetehtaissa lakkoillaan, maa-asioista kiistellään, oppositio- ja hallituspuolue ovat tukkanuottasilla ja ranskankielinen sanomalehti lopettaa taas toimintansa. Ja päälle ne normaalit murha- ja raiskausuutiset. Same same. Niin, ja liikenneonnettomuudet ovat yhä nousussa. Onhan se aika hätkähdyttävää, että Phnom Penhissä liikenneonnettomuuksien määrä on kasvanut 328 prosentilla viimeisen kymmenen vuoden aikana. Toisaalta ymmärrettävää, kun muistelee liikennettä kymmenen vuotta sitten. Se kun koostui lähinnä mopoista ja polkupyöristä. Mutta eivät ne pelkästään autot, kyllä lehmätkin osaavat. PP:n poliisi pidätti 15 lehmää ”anarkistisesta toiminnasta”. Poliisin mukaan lehmät rikkoivat lakia toistuvasti häiritsemällä kaupungin liikennettä ja vaarantamalla muita liikkujia. Seitsemälle lehmistä kävi huonosti ja ne teurastettiin Thaimaan rajaa pohjoisessa vartioivien sotilaiden ruuaksi. Loput vietiin huumevieroituskeskukseen, mistä niiden omistajat voivat ne käydä lunastamassa.

Täällä Phnom Penh!

Laskeuduimme Phnom Penhin kentälle eilen illalla aikataulun mukaisesti salamien iskiessä taivaanrannassa. Maahantulomuodollisuudet viisumirumbineen sujuivat rutiininomaisesti, silti ennätysvauhdilla. Istuimme taksissa jo vartin kuluttua siitä kun koneen pyörät iskeytyivät kiitorataan. Wonderland Villassa meitä jo odotettiin. Asunto 501 oli iloinen yllätys: kerrosta ylempänä kuin oli puhe ja poispäin vilkkaalta 63-kadulta (tämän vuoden uutuus blogissa: maisemaa voi katsastaa videolta!). Lähdimme saman tien ostamaan perustarvikkeet Lucky Marketista, joka oli juuri sulkeutumassa kello yhdeksältä. Myyjät hätistelivät ystävällisesti hymyillen minua käytäviltä, Madam we are closed but can I help you? Kauppa todella sulkeutuu kello yhdeksän eikä silloin enää sovi hilpaista sisään. Vettä ja vessapaperia oli kuitenkin ihan pakko saada, ja pari Angkoria ja Spytä tietysti. Wonderlandissa meille kerrottiin, että manager on paikalla huomenna heti aamusta jotta voimme hoitaa vuokrasopimus- ja nettiasiat kuntoon.

Laitoin varmuuden vuoksi korvatulpat yöksi enkä sen vuoksi kuullut normaaleja aamun ääniä: linnunlaulua, leipämyyjien pääng-pääng huutoja, ensimmäisiä mopoja. Kymmenen jälkeen menimme tapaamaan manageria, joka ei ollutkaan paikalla. Today he holiday. Mutta kun meille sanottiin että hän on aamulla paikalla. Sorry, he back tomorrow (ja iso hymy päälle). Muistuipa taas heti mieleen missä ollaan.

Nyt netti pelaa, telkkari toimii, jalat on hierottu ja iltapalaksi nautittu kalakakkuja ja currya. On aika keskittyä Singaporen GP:n tunnelmiin.

Bangkok Airwaysin lounge

Taivaanranta jo hamartaa Thaimaassa. Jumboja nousee ja laskeutuu lasiruudun takana. Kohta noustaan taas ilmaan, kohti Kambodzhan ilmatilaa. Silmat pysyvat auki espresson voimalla. Pikkuinen aasialaislapsi huusi koneessa kipeaa vointiaan koko yon valvottaen meita kaikkia. Onneksi Airbusin henkilokohtaisessa viihdekeskuksessa oli hyva leffatarjonta: Sinkkuelamaa 2. Juuri sopivaa katsottavaa yolennolle.

Taas mennään

Tasan vuosi sitten aloitin blogitekstin tismalleen samalla otsikolla. Silloin matkan pää oli Singapore ja GP. Sitä seurataan tänä vuonna Phnom Penhissä, jonne lähdemme huomenna. Syysmaisema vaihtuu pian sadeajan rehevöittämään tropiikkiin. On aika taas pakata ja mennä.

J. Karjalaista siteeraten:

Älä kysy mikä saa mut lähtemään.
En sitä tiedä
kovin hyvin aina
itsekään.

Ja mä meen.

Tulossa pian.