Herätty eloon

Ensimmäinen viikonloppu Phnom Penhissä pitkästä aikaa. Perjantai-iltana iski ahneus, kun oli ikävä niin moneen paikkaan. Aloitimme viikonlopun alkajaisiksi tavaksi tulleilla Pacharanin baaritiskin tapaksilla ja cavalla ja jatkoimme siitä FCC:lle kuuntelemaan Vietnamista vierailulla olevan Cuban fusion –bändin keikkaa. Ei sytytä lattarirytmeihin kumpikaan, joten matka jatkui paremmille apajille, Zeppelin baariin. Kadulle asti kajahti 60-70-luvun rock. Vähäeleinen taiwanilaisomistaja hymyili meidät nähdessään, veti sormet lipalle ja heitti setin ZZ Topia. Matka jatkui vielä Memphisiin, jonka housebändiä tuli jokunen ilta kuunneltua viime vuonna. Lämmin vastaanotto sielläkin. Poskisuudelmat omistajalta ja hämmästely että missä olette olleet.

Kun vielä tänään lounaalla istuessamme tarjoilijatyttö tuli kehumaan minua kauniiksi niin mietin, että ei tällaista kohtelua kyllä Helsingissä saa. Onko se jotenkin itseltä pois jos osoittaa, että on iloinen nähdessään pitkästä aikaa tai antaessaan toiselle kehuja, jopa nainen naiselle. En sano etteikö sitä omassa lähipiirissä tapahtuisi, mutta yleisesti ottaen ei.

Kyllä tästä kaupungista saa virtaa ihan uskomattomalla tavalla. Huomaa miten pipo kiristää kotipuolessa monella ihan turhan takia. Itselläkin. Omani on jo viikossa löystynyt oikein mukavasti.

Sitten on näitä täkäläiseen arkeen liittyviä juttuja, joihin täytyy vaan yrittää suhtautua. Ajattelin sunnuntaiaamun kunniaksi laittaa omeletin. Kaasuliesi ei ottanut toimiakseen millään, joten päätin kokeilla uuniversiota. Hyvin alkoi kunnes kuului kova pamahdus. Ainoa jatkojohto, joka saa pienen pöytäuunimme sopivaksi seinän pistorasian kanssa, kärähti. Ihme ettei sulake mennyt, sillä johto oli tulikuuma ja osin haljennut. Samaiseen jakariin yhdistyi leivänpaahdin ja vedenkeitin, jotka piti vuoron perään laittaa lattialle ja kytkeä suoraan seinäpistokkeeseen. Kävimme päivällä Pencil Supermarketissa ostamassa uuden jatkojohdon. Sopivilla rei´illä varustettu löytyi ja rupesin sitä asentelemaan. Kun olin tökkäisemässä sitä seinään niin huomasin, että stöpselin toinen piikki puuttuu. Ei kun takaisin kauppaan, jossa se vaihdettiin heti uuteen. Hihi, sorry, totesi myyjä tuttuun tyyliin. Jospa tällä uudella jatkojohdolla selvittäisiin vaikka viikko eteenpäin.

Entäpäs meidän parking show alakerrassa. Saimme toiseksi viimeisen ruudun perimmäisessä nurkassa, jonka edessä on lukuisia pylväitä ja kaksi maasturia paikoitettuna. Kun tulemme autolla sisään, tuupataan ensin toista autoa niin, että pääsemme parin pylvään taakse ja sitten toista, jotta voimme pujotella lopulta omaan ruutuumme Landcruiserilla. Melkoista senttipeliä, mutta toistaiseksi on auto aina ruutuun saatu. Paitsi tänään, kun aivan ruutumme eteen paikoittanut auto olikin jättänyt käsijarrun päälle. Siinä oli vahtipojalla ihmettelemistä. Ei liikkunut mihinkään vaikka kahden miehen voimin yrittivät työntää. Jouduimme jättämään Landcruiserin siihen jonon jatkeeksi pari autoa lisää blokkaamaan. Ketjureaktio oli valmis.

Kuvassa kattoropellin säädin. Sen toiminnan osalta voi ilmeisesti olla toiveikas.